Traveller

Oma valokuva

Professional electronic engineering goofball making weird-ass stuff

11.6.2013

Päivä 6: Palleroteetä ja shoppailua

Hotellihuoneen puhelin soi hiljaa pehmeällä äänellä. Nääh. Ei se meidän huoneesta tule? Silmät takaisin kiinni ja unta palloon. Kuluu 10-120 minuuttia ja puhelin soi uudelleen. Tälläkertaa totean että kyseessä on meidän puhelimemme. Nääh. Unta palloon. Puhelin soi puolen päivän jälkeenkin vielä kolmannen kerran mutta mysteeri ei ikinä selvinnyt. 

Uskomaton autosafarikokemus 600m hotellilta metroasemalle
Hotellin super-ninja siivooja ilmestyi ovellemme kysymään ilmeisesti tarvitseeko huoneemme siivoamista johon vastasimme njet ja lähdimme DreamTown ostoskeskuskompleksiin päiväpalalle. 

Kahden megalomaanisen kauppakeskuksen koluamiseen menikin sitten koko päivä. DreamTownista löytyi suuri määrä suomalaisillekkin tuttuja merkkiliikeitä ja kaiken maailman huvituspaikkoja, aina peilisokkeloista arcade-peleihin.

DreamTown 1 Ostoskeskus
Persikkapallerotee
Löysimme Bubbleroom nimisen kahvilan josta sai palleroteetä jota päätimme kokeilla. Hyväähän se oli ja paksua mehupilliä voi käyttää puhallusputkena ja pallukoilla voi ammuskella kavereita. Erinomaista.

Iltapäivästä palasimme hotellin ravintolaan tekemään koulutehtäviä ja sijaistoimintona päädyimme syömään taas 250 грн illallisen. (n. 25€)

Huomenna käydään katsomassa paikallista vapaudenpatsasta, jeesustelemassa kylällä ja sitten tämä matka alkaa olla tässä. Palaamme keskiviikkona aamulennolla Helsinkiin.


10.6.2013

Päivä 5: Tyhjäkäyntisunnuntai

Päivä alkoi brunssilla Itsenäisyydenaukion Hesburgerissa josta saa kaljaa. Iirikselle ei hesemättö kelvannut vaan hän meni viereiseen Mäkkäriin nostamaan helvetin yhdestä juustohampurilaisesta. Ateriointimme jälkeen lähdimme käppäilemään kohti metroasemaa ja törmäsimme toiseen massiiviseen, maan alla olevaan ostoskeskukseen josta löytyi paljon pieniä putiikkeja ja ruokakauppa.

Kerrosateria 3€ isolla juomalla
Iiris Dnepr-joessa
Palasimme keskustasta hotellille tekemään molemmilla rästissä olevia koulujuttuja. Ensimmäisen matikan tehtävän tehtyäni, totesin että 'ei kiinnosta' ja lähdimme yhdelle Hidro-parkin hiekkarannoista ottamaan aurinkoa. Iiris kävi uimassa joessa mutta ei lähtenyt voimakkaan virran mukaan.

Lähdimme kohti itäkiovaa kun rannalla tuli kylmä. Sietä löysimme Dominoes pizzan jossa kävimme syömässä. 2cm paksu medium kokoinen lätty kustansi noin 10€ juoman kanssa. Ruokia odottaessamme ravintolaan pälähti kaksi luotiliivein ja konetuliasein varustettua vartijaa jotka kävivät tekemässä hämäräbisneksiä takahuoneessa ja poistuivat sitten ravintolasta. Mikä lie mafia tätä paikkaa pyörittää?

Since when I'm Handry?
Kävimme ruuan jälkeen jälleen Novus-supermarketissa hakemassa eväitä ja palasimme hotellille.
Iiris jutteli skypessä poijkaystävänsä kanssa ja minä hihittelin näennäisesti hauskoille kuville 9gag.com:issa. Katsoimme illan päätteeksi elokuvan ja rupesimme unelle.

Supermarketin vodkaosasto
Huomenna nokka kohti Dream Townia kaikkine huvituksineen!

9.6.2013

Päivä 4: Tšernobylin suojavyöhyke

Musiikkia lukemisen kyytipojaksi:

Matka suljetulle alueelle

Iiriksen puhelin rääkäisi meidät hereille 7:00. Pakkasin kameralaukun, pulloveden sekä vaihdoin paristot säteilymittariin. Matka kohti ydinonnettomuuden runtelemaa pohjoista Ukrainaa alkoi.

Säteilulukemat Kiovassa Piristävä dokumentti Viimeinen huoltoasema

Matkalla katsoimme puolentoista tunnin englanninkielisen dokumentin Tšernobylin turmasta ja sen jälkisotkujen siivoamisesta sekä siitä kuinka Neuvostoliiton puna-armeija palkattiin lahtaamaan radioaktiivisen pölyn sotkemia eläimiä ydinvoimalan lähialueilta. Kissat, koirat, karja sekä kaikki luonnonvaraiset eläimet teurastettiin. On siinä ollut Gorbatšovilla ihmettelemistä kun ruotsalaiset varoittaa ensimmäisenä Neuvostoliittoa ydinturmasta.

Pysähdyimme puolessa matkassa "viimeisellä sivistyneellä bensa-asemalla" ennen suljettua aluetta. Yhdistettu ruoka-, juoma- ja kusitauko. Dytyaky:n tullissa meiltä katsottiin passit ja kulkuluvat. Matka jatkui noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Tšernobylin kaupunkiin.

Tullin asiakasvessa Tie Tšernobyliin Raivausrobotti

Tšernobyl

Tšernobylissä pysähdyimme tutkimaan esille laitettuja robotteja, joita oli käytetty voimalaistosonnettomuuden raivaustöissä. Robotit eivät toimineet moitteetta, koska liiallinen ionisoiva säteily vaikutti elektroniikan toimintaan hajoittaen niitä. Toimintakyvyttömät robotit korvattiin venäläisillä puna-armeijan sotilailla, jotka saattoivat työskennellä voimalaitoksen katolla avoimen reaktorin vieressä muutamasta sekunnista kymmeniin minuutteihin. Kun pyörryt on aika lähteä. Palkaksi näille sankareille tarjottiin noin 50€ vastaava summa rahaa sekä työstä aiheutunut säteilymyrkytys.

These aren't the droids you're looking for
Tšernobylin kaupungista jatkoimme matkaa pohjoiseen, Kopachi-kylän autioon päiväkotiin joka oli alueen ainoa rakennus, johon uskalsi mennä sortumisvaaran vuoksi sisälle. Puinen rakennus ei sortuessaan koituisi kuolemaksi toisin kuin Pripjatin suuret betonirakennukset ja siellä on siksi turvallista vierailla.

Tunnelma päiväkodissa oli aavemainen, lelut olivat jääneet niille sijoilleen johon lapset olivat ne jättäneet, nuket makasivat kehdoissaan ja sänkyjen reunoilla lojui lego-palikoiden neuvostokopioita. Sisällä oli pimeää, liikkuminen vaikeaa, sillä paikoittain lattia oli mädäntynyt puhki ja katossa ammotti reikiä. Säteilymittari huusi kuin syötävä ja ulkona satoi vettä. Päiväkodin seinillä oli neuvostopropagandaa.

Kopachi-kylän päiväkoti. Etsi kuvasta päärakennus! (vinkki: katonharja näkyy)
Hyljätty nukke Neuvostoleegoja Makuuhuone

Jatkoimme matkaa reaktorialueelle, jossa ydinvoimalaitoksen pysähtyneet reaktorit sekä rakenteilla olleet 5. ja 6. reaktori odottivat ruosteisina. Alueella valokuvaaminen oli ehdottomasti kielletty paitsi yhdestä kohtaa kohti tuhoutunutta 4. reaktoria. Gamma ja Beta-säteilyn annosnopeus 300m päässä reaktorista vastasi mittarini mukaan 120 kertaa kotisuomen luonnollista säteilytasoa eikä alueella viitsinyt oleskella pitkään.

Keskeneräinen lauhdutintorni Tuhoutunut 4. reaktori Uusi sarkofagityömaa

Sääliksi käy niitä työmiehiä, jotka joutuvat rakentamaan vahingoittuneen voimalaitoksen vieressä sille uuden suojakilven vanhan rapistuneen sarkofagin päälle, sekä loppujen lopuksi purkamaan koko voimalaitoksen.

Pripjat

" Nobody lives here "

Suuntasimme voimalaitoksen pihasta linja-autolla kohti Pripjatia, alueen suurinta aavekaupunkia jossa parhaillaan asui noin 50 000 voimalaitoksen työntekijää, tiedemiestä ja yleisiä kylän pyörittämiseen tarvittavia työläisiä. Kauppiaita, äitejä ja lapsia. Pysähdyimme matkalla katsomaan kaupungin surullisen kuuluisaa, populaarikulttuuristakin tuttua nimikylttiä.

При́пять - Pripjat, rakennustyöt aloitettu 1970
Pripjatiin päästäksesi sinun on ylitettävä "Kuoleman silta" josta on selvä näkymä voimalaitokselle. Nimensä mukaisesti tämä oli paikka, johon kyläläiset kerääntyivät katsomaan horisontissa savuavaa ja palavaa voimalaitosta kuultuaan että siellä tapahtuu jotakin.

Tietämättömyys koitui heidän kohtalokseen, paikka on vain 2km päässä tuhoutuneesta 4. reaktorista. Tuuli puhalsi onnettomuuden sattuessa luoteeseen, tuoden mukanaan suurimman osan reaktorista vapautuneista radioaktiivisista materiaaleista. Silta on nykyään puhdistettu puna-armeijan toimesta, mutta säilyy vielä tänäkin päivänä yhtenä alueen pahimmin saastuneista paikoista.

Näkymä "kuoleman sillalta"
Saavuimme Pripyatin portista kaupunkiin ja ajoimme keskusaukiolle. Näimme Polissya-hotellin, urheilutalon, ravintolan ja supermarketin. Kaikki romuna. Aukiolla roikkui lipputangossa nevostoliiton kulahtanut punainen lippu.

Näkymää keskusaukiolta Neuvostolakana Polissya-hotelli
Pripjatin keskusaukio

Kävelimme aukiolta metsän halki Pripjatin kuuluisaan huvipuistoon. Tunnelma siellä oli aavemainen, hiljaisuuden rikkoi vain turistien ja säteilymittarin ulina ja kameroiden räpse. Huvipuisto oli aivan uusi ja se ehti olla käytössä muutaman tunnin 27.4.1986.

Huvittelulaite Maailmanpyörä Törmäilyautot

Puiston säteilytasot vaihtelevat voimakkaasti paikasta riippuen. Aluetta käytettiin sammutustöissä olleiden helikoptereiden laskeutumispaikkana. Kopterit toivat tullessaan radioaktiivista pölyä, joka on pesty maaperään ja näillä paikoilla säteilytasot voivat olla vaarallisen korkeita.

Suurin huvipuistossa mittaamani säteilyannosnopeus (>4 × voimalaitoksen säteilytaso)
Palasimme takaisin linja-autolle, mutta poikkesin luvan saatuani keskusaukion kautta eroten hieman ryhmästä.

Sammutin kamerani ja säteilymittarini. Olo oli epätodellinen. En kuullut heinäsirkkoja, en lintuja. Nothing. Vain aukion läpi puhaltava tuuli ja lehtien havina.

Keskusaukio. Hiljaista.
Linja-auto ajoi pientä metsäpolkua kohti Pripjatin urheilukenttää. Tie oli kapea, molemmin puolin puun oksat raapivat auton ikkunoihin. Toisen auton ohittaminen olisi ollut mahdotonta. Tie oli Lenin Street, Pripjatin täyteen kasvanut pääkatu.

Saavuimme urheilukentälle suuren kivisen lipunmyyntiportin läpi. Ensimmäisenä silmään pisti korkea ruosteinen valaisintorni johon yksi ryhmäläinen päätti kiivetä. Itse jätin saastuneet ja 40 vuotta vanhat hitsaukset rauhaan.

Jalkapallokentällä kasvoi korkea koivikko ja sitä reunusti asfalttinen juoksurata, jonka halkeamista kasvoi heinää. Katsomon puiset penkit olivat lahonneet ja tiilet tippuilleet seinistä.

Katsomo, juoksurata sekä tukkoon kasvanut jalkapallokenttä
Kivinen portti Tolppa-apina Jalkapallokenttä

Kävelimme polkua (jalkakäytävä) pitkin Pripjatin uimahallille, joka on yksi alueen kuuluisimmista rakennuksista. Näimme rakennuksen vain ulkoa, koska matkaopas kielsi menemästä viittä metriä lähemmäksi. Rakennus oli erittäin huonossa kunnossa ja sen katto oli antamassa periksi. Myös maa uimahallin ympärillä oli pettävää ja oli olemassa mahdollisuus pudota nurmipusikon läpi uimahallin kellariin.

Pripjatin uimahalli
Hetken ihmeteltyämme kävelimme linja-autolle ja ajoimma 20km takaisin Tšernobylin kaupunkiin pysähtyen matkalla voimala-alueen reunalle ihmettelemään suurta voimalaitoskompleksia.

Vasemmalta; Tuhoutunut Tšernobyl 4, 3, 2, 1. Oikealla keskeneräiset 5. ja 6. reaktorit sekä lauhdutintornit
Reaktorit 4 ja 3 Sähköpylväs luokkaa ydinvoimala Reaktorit 5 ja 6

Matkalla näimme yhden, ehkäpä maailman suurimman tutka-antennin. DUGA-3 lähetinantennin, joka tunnettiin myös nimellä Russian Woodpecker, venäläinen tikka. Suuren kerrostalon kokoinen antennirakennelma oli tiettävästi osa horisontin yli näkevää tutkaa ja Neuvostoliiton kylmän sodan aikaista ohjuspuolustusjärjestelmää. Järjestelmä käytti pientä taajuutta ja massiivista tehoa ja se häiritsi lyhytaaltoradioita ympäri maailmaa. Vaikuttava näky horisontissa.

DUGA-3 Tutka-antenni horisontissa
Kävimme syömässä Tšernobylissä, alueen ainoassa toimivassa ravintolassa. Saimme ukrainalaista perinneruokaa ja sehän kyllä maistui. Suosittelen! Käynti ravintolaan koko kehon kattavan säteilymittarin läpi, käsien ja naaman pesu pakollinen.

Säteilymittarin merkkivalot Käsienpesuasema Ruokaan verrattavia tuotteita

Ruuan jälkeen kävelimme puiston läpi, joka oli muistomerkki kaupungeille jotka ydinonnettomuus pyyhki pois maailmankartalta. Puistossa oli kaupunkien rajakyltit, joita oli oppaamme mukaan noin 200 kappaletta. Puiston toiselta laidalta löytyivät myös muistomerkit Hiroshimalle ja Fukushimalle.

Muistomerkki kaupungeille
Tšernobylin kaupungissa toimii nykyään kirkko, aluehallinto sekä palolaitos. Liikennettä on erittäin vähän, liikenteen valvontaa vielä vähemmän. Kaupungissa liikkuvat lähinnä viranomaiset ja nopeusrajoitukset eivät vaikuttaisi olevan voimassa. Saatoit seisoa keskellä massiivista risteystä ja kuunnella hiljaisuutta, kunnes vastaan tulee joku työläinen tuhatta ja sataa.

City of Pripyat is no more.
Tiet ovat paremmassa kunnossa suljetulla alueella kuin muualla Ukrainassa mikä johtuu alueen siivoustöistä. Teillä ollut radioakiivinen pöly päätettiin sulkea uuden asfalttikerroksen alle eikä teitä ole juuri sen koomin käytetty.

Alueelta pois lähtiessämme pysähdyimme vielä Tšernobylin kaupungin tervetuloa-kyltillä ottamassa muutaman kuvan ja jatkoimme matkaa takaisin Dutyakyn rajanylityspisteelle, jossa jouduimme jälleen kulkemaan säteilymittarin läpi.

Säteilymittareita
Matkaopas teki pelisäännöt hyvin selviksi: mikäli säteilymittari piippaa, joku paikka on saastunut. Vaihtoehtoina on puhdistaa saastunut vaatetus, jättää saastunut vaatetus suljetulle alueelle tai jäädä itse suljetulle alueelle. Ihmettelijöille mainittakoon että luvatta kerätyt matkamuistot eivät mene tätä pidemmälle.

Kohdallani vanha säteilymittarinrotisko piippasi vihaisesti ja siihen syttyi punainen valo, jossa oli kyrillisiä merkkejä. Jännäkakan luikahdettua housuun opas neuvoi minua tulemaan portista läpi.

Selvitin jälkikäteen tekstin tarkoittaneen puhdasta. Miten niin intuitiivinen käyttöliittymä?

Tie kotiin
Tullirakennuksesta meidät ahdettiin takaisin linja-autoon ja matka jatkui johti Kiovaa.

Lounaalla nauttimamme rasvainen meetvursti ja letut tömähti sen verran hyvin että nukuimme puolet matkasta.

Auto palautti meidät Itsenäisyydenaukion reunalle, josta jatkoimme metrolla Hidro-puistoon ja siitä hotellille.


Hieman erilainen päivä.

Katso lisää kuvia Google+ matka-albumissa

8.6.2013

Päivä 3: Kontrastien suurkaupunki

Lähdimme hotellista ennen puolta päivää ihmettelemään Hidro-Parkin eksoottista maisemaa. Kävelimme ympäriinsä ja satuimme rekkakonteista rakennetulle sillalle.

Rekkakontteja voi käyttää ponttooneina.
Sillan toiselta puolen löytyi valtava uimaranta ja erittäin suuri, neuvostoaikainen metalliromusta rakennettu ulkoilmakuntosali. Painoina autonreinkaista ja vanhoista puimakoneista valmistetuissa kuntolaitteissa käytettiin kaikkea Ladan vaihdelaatikosta vesipattereihin. 

Sinisiä kuntosalilaitteita silmän kantamattomiin
Kierrettyämme hetken kuntoilualuetta palasimme takaisin uimarannalle ja istuimme tovin rantakioskibaarissa siemaillen erittäin edullista, ruotsalaista omenasiideriä. Pudotin miehekkäästä, rinkan osista tekemästäni, laukusta pyyhkeen jonnekkin ranta-alueelle. Löytäjä pitäköön.

Aamupalaksi tuc-keksejä syötyämme lähdimme matkaamaan metrolla kohti Kiovan luolaluostaria. Luostari on Denepr joen varrella, erittäin korkealla paikalla, jonne on aivan perseestä kävellä väärältä metropysäkiltä. Nousu on kuitenkin ehdottomasti näkymän arvoinen. Luostarin alueella oli ainakin neljät häät menossa.

Näkymä Itään luolaluostarin harjulta (klikkaa suuremmaksi)
Kävimme luostarissa sijaitsevassa mikrominiatyyrimuseossa, jossa oli esillä Nikolay Siadristy:n järjettömän pieniä teoksia. Näihin lukeutui esimerkiksi ihmisen hiuksen sisään rakennettu miniatyyriruusu, nuppineulan päähän rakennettu shakkilauta ja kirppu, jonka jalkoihin oli laitettu kultaiset kengät.

Söimme luostarin kahvilassa kalan makuisia ranskanperunoita. Milloin lienevät viimeksi vaihtaneen öljyn rasvakeittimessä? Tästäkään ostoksesta emme saaneet kuitteja, joita Ukrainassa saa yllättävän harvalta luukulta.

Reilu tonni paikallista monopolirahaa
Paikalliset monopolirahaa muistuttavat setelit alkavat pikkuhiljaa sekoittamaan turistin pientä mieltä. Lompakossa on satoja ja limsa maksaa useita kymmeniä vaikka lähes kaikki onkin täällä edullisempaa kuin kotisuomessa. Jopa piraattipuhelimet.

Palasimme luostarista hotellille, söimme lisää ja lähdimme metsästämään lähintä supermarkettia, joka löytyi joen toiselta rannalta. Marketissa oli kaikkea uimaleluista sämpylöiden kautta import-vodkaan.

Novus Supermarketti
Huomenna matka jatkuu Kiovan keskustan kautta kohti Tšernobylin suljettua aluetta ja umpeen kasvanutta Pripyatin aavekaupunkia!